![]() ![]() ![]()
|
30.10.2006 14:13
Epämiellyttävä totuusKävin eilen katsomassa Al Goren ilmastonmuutosaiheisen elokuvan. Elokuva rakentuu Goren esitelmän varaan, jonka hän on pitänyt yli 1000 kertaa eri puolilla maailmaa. Esitelmää rytmittävät mukavasti lyhyet tauot, joiden aikana käydään läpi Goren elämää ja ajatuksia. Itse esitelmä on tuhti paketti ilmastonmuutoksen perusteita, todisteita, tutkimuksia ja kauhukuvia. Tai siis ei mitään kauhukuvia, vaan tulossa olevia asioita (tänään julkaistussa YK:n raportissa todetaan, että läntisissä teollisuusmaissa päästöt ovat kasvaneet vuosina 1990-2000 noin 11 % ja 2000-luvulla kasvu on jatkunut...). Esitys ei ole kuitenkaan puiseva, vaan tiivis ja kiinnostava paketti. Gore on erittäin hyvä esiintyjä, ja huumoriakin on vakavasta aiheesta huolimatta mukana. Lopussa käydään läpi mitä eri tasoilla voidaan ja pitäisi tehdä, myös yksittäisen kansalaisen osalta. Vaikka olen alan ihmisiä ja kuullut, lukenut ja nähnyt ilmastonmuutoksesta paljon, niin elokuva vetää hiljaiseksi. Se on vaikuttava ja tunteisiin vetoava. Kuten Gore useaan otteeseen filmissä toteaa, kyseessä on moraalinen kysymys. Niinpä. Kun ilmastonmuutosasia on meidän tiedossa, tullaan myöhemmin kysymään: "Miksi ette toimineet?"
Kommentit:
Mitä sanovat ihmiset jotka eivät nyt toimi ilmastonmuutosta vastaan, tuleville sukupolville???
Nykyiset ihmiset ovat tuhlareita ja kaikki me elämme kertakäyttö maailmassa!!!! Olisiko aika alkaa ajatella maailman tulevaisuutta!!!! Haluaisisiko joku muu elää jälkeemme puhtaassa ja luonto rikkaassa maailmassa???
Kukaan meidän jälkeen ei näe tällä menolla enää näin paljon luontoa ja "puhdasta ilmaa" mitä nyt vielä on......
Kierrättäkää kaikki jukurttipurkkien alumiini kuoretkin,hintalaput ymps... niin maailma pysyy puhtaampana....
Kierrätys kannattaa!!!
MIETTIKÄÄ ONKO TÄMÄ TUHLAAMINEN JA ILMASTON PILAAMINEN SEN ARVOSTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Al Goren epämiellyttävä puolitotuus
Ilmastonmuutoksesta kiistellään yhä, vaikka EU, YK ja Al Gore pitävät asiaa selvitettynä. Mikä olikaan Auringon merkitys?
MOT kertoo tänään ilmastotutkimuksen uusista tuloksista. Niiden mukaan Aurinko säätelee maapallolle tulevien kosmisten säteiden määrää ja sitä kautta myös pilvisyyttä ja lämpötilaa. Ihmiskunta ei ehkä olekaan lämpenemisen tärkein aiheuttaja, kuten Al Gore ja muut ilmastoprofeetat väittävät.
TV1 Mot 30.10.2006 klo 20:00 toim. Matti Virtanen
http://www.yle.fi/mot/mv061030/kasikirjoitus.htm
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma
>Al Goren epämiellyttävä puolitotuus
>MOT kertoo tänään
No enpä ole vähään aikaan surkeampaa ja sisällöltään epäselvempää ohjelmaa Yleltä nähnyt. Yksi tai kaksi tutkijaa tai esimerkkiä nostettu "kriittisyyden nimessä" puhumaan niitä näitä ristiriitaisuuksia eri luonnontieteilijöiden kuten geologien (!) havaitsemista ilmastollisista muutoksista. Leikattuna vieläpä sillisalaatiksi, mistä oli erittäin vaikeaa hahmottaa, mikä oli ohjelman sanoma. Ehkä se oli, että kun Suomessa ei voida havaita lämpenemistä, niin eihän sitä ole sitten tulossakaan. Hiilidioksidimäärätkin ovat vielä niin pienet, että poltetaan vain kaikki fossiiliset polttoaineet samantien kun ne on kaivettu ylös maasta - ei sillä ole mitään (vielä havaittua) merkitystä - ainakaan geologien mielestä!
>Ihmiskunta ei ehkä olekaan lämpenemisen tärkein
>aiheuttaja, kuten Al Gore ja muut ilmastoprofeetat
Ja sekö antaa oikeuden ihmiskunnalle jatkaa porsastelua hiilidioksiidin suhteen kuten tähänkin mennessä?
Eikä pointti ole edes siinä, mikä lämpenemisen aiheuttaa, vaan siinä, miten aiomme reagoida tapahtumaan! Jatkammeko tarpeettoman materiaalisen talouskasvun, kuten tähänkin asti, vai kannattaisikohan vähän yrittää miettiä kestävämpää kehitystä?
Mielestäni Goren elokuvaa tullaan aikanaan vertaamaan "Silent spring"-kirjaan. Teokseen, joka avasi ihmisten silmät havaitsemaan kestämättömän tien luonnon kohtelussa.
salee
Valitettavasti olemme jo myöhässä! Ilmastonmuutos on lähtenyt käyntiin eikä sitä voi pysäyttää eikä edes hidastaa poliitikkojen ja asiantuntijoiden nykyisin esittämillä keinoilla jotka ovat tosiasiassa vain pelkkää puhetta vailla mitään todellista vaikutusta. Jos ihmiskunta haluaa nähdä vuoden 3000 niin nyt pitäisi tehdä SUPERRADIKAALEJA muutoksia ihmiskunnan elämiseen. Mutta niihin ei ihmiset suostu! Kaikki ei välttämättömiä tuotteita valmistavat tehtaat pitäisi sulkea, lentoliikenne pitäisi lopettaa kokonaan, siviiliautoilu pitäisi lopettaa ja kaikin tavoin pitäisi palata ajassa taaksepäin vähintään kymmeniä vuosia. Eikä tämä "uusi vanha-aika" kestäisi ensi viikkoa tai ensi kuukautta vaan satoja vuosia. Nykyistä (mahdollisimman ympäristöystävällistä) huipputeknologiaa tulisi kuitenkin hyödyntää ja kehittää mahdollisimman paljon.
Itse olen jo yli 50 vuoden ja toivon etten ehtisi nähdä tai joutuisi kokemaan mitään ihmiskuntaa odottavia mullistuksia. Valitettavasti lapseni ja lapsenlapseni näitä joutuvat vielä näkemään.
Elokuvan nettisivuilla on kuva kuivasta Araljärvestä. Järven kuivumisella ei ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa. Neuvosto-aikana järveen laskevien jokien vedet käännettiin kanavien avulla Turkmenistanin ja uzbekistanin puuvillapeltojen kasteluun. Kuinkahan paljon muuta "faktaa" elokuvassa esitellään
Ne jotka kovaan ääneen väittää tätä maapallon lämpenemistä? jota ei myöskään ole olemassa kun tarkistellaan keskimääräisiä vaihteluita tulevat jäämään kiinni ennemmin tai myöhemmin valehtelusta ja asioiden vääristelystä sekä väärien uhkakuvien ja disinformaation levittämisestä.
Saasteet on toki ongelma mutta ei se ilmaston lämpenemiseen vaikuta vaan ainoastaan siihen että ne käsitellään mahdollisimman hyvin.
Lasse hyvä! Kannattaisi ehkä katsoa elokuva ennen kuin viisastelee asioilla, jotka kaikki jo tietävät.
Goren dokumentti on mielestäni erinomainen ja jokaisen kannattaisi se katsoa. Jos joku elokuvassa mainittu asia jää mietityttämään niin kannattaa itse selvittää sen taustoja.
Tämän kommentin saa poistaa palstalta, jos se on liian ongelmainen. Mutta meikäläistä on kovasti alkanut ahdistaa lasten hankinta. Vaikka rakastan omaa, pian 2-vuotiasta tytärtäni valtavasti ja olen iloinen uudesta, toukokuussa syntyvästä lapsestamme, tunnen kovaa syyllisyyttä tästä maailmantilanteesta. Pimeät talvet, liian kuumat kesät, toistuvat myrskyt jne.
Ilmaston muutosta ei ole olemassakaan. Se on vain ihmisten manipulointia ja pelottelua asialla, josta todellisuudessa tiedetään hyvin vähän, kuten ilmakehän rakenteista ja mekanismeista ylipäätään. Ihmiset on helpommin hallittavissa pelolla kuin epävarmuudella eli totuudella. Lukekaapas tuo aluksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmastonmuutos
Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan, ihmisen toiminnasta huolimatta. Hiilidioksidipäästöjen merkityksestä paasaaminen vastaa lähinnä 1960-70 lukujen marxin ja maon "oppien" ihannointia.
Al Goren argumentit vakuuttivat minut. On tai ei ilmastonlämpeneminen todellista, niin tärkeimmäksi viestiksi elokuvasta koin kritiikin koko nykyistä elämäntapaamme kohtaan. Jos ilmastonlämpeneminen ei ole todellista, niin oikeuttaako se meidät jatkamaan luontoa raiskaavaa elämäntapaamme. Antiikin kreikassa pidettiin täysin normaalina orjalaitosta ja harvoilla kävi edes mielessä, että systeemissä olisi jotakin väärää. Samoin tänä päivänä harvat ihmiset pystyvät nousemaan kulttuurimme kollektiivisen tason ylöpuolelle ja näkemään, että epäekologisessa elämäntavassamme voisi olla jotakin väärää. Ehkäpä tulevat sukupolvet hämmästelevät tapaamme elää samalla tavalla, kuin ihmettelemme me antiikin kreikan oloja...
Ennen kuin sanotte mitä on ja ei ole, avatkaa silmänne ympärillenne ja lukekaa uutisia. Hiilidioksidipäästöjen rajusta lisääntymisestä on selviä havaittavia negatiivisia seurauksia, ja ottakaa huomioon, että ilmasto on suuressa osassa eri ekosysteemeissä jotka toimivat vuorovaikutuksessa. Kun ihminen pilaa ja tuhoaa ekosysteemejä se muuttaa epäsuorasti myös ilmastoa.
Te unohdatte sen, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hiilidioksidi, päästöt, hapansade, puiden harsuuntuminen ja kuoleminen, puiden kuolluttua tulee eroosio, se vaikuttaa haihduntaan ja sadantaan, aavikoituminen jne.
älkää olko liian optimistisia, että kaikki olisi hyvin. Vaan nähkää negatiiviset seuraukset ja toimikaa optimistisesti ympäristön puolesta.
On luonnollista että itseä uhkaavat asiat kielletään, niinkuin se, että omat elämäntapamme ovat kestämättömiä. On lohduttavaa uskoa niitä, jotka sanovat että ilmastonmuutos ei ole ihmisen aikaansaama ja että kaikki on vaan median aikaansaamaa hysteriaa. Silloin voi rauhassa ajella katumaasturillaan, joka kuluttaa 18 litraa satasella eikä tarvitse miettiä omaa osuuttaan ilmastonmuutokseen tai mihinkään muuhunkaan, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Vietin eilen unettoman yön pohtien ilmastonmuutosta ja kaikkea tuhoa, jota ihminen on saanut maapallolla aikaan. Ahdistavaa, kun haluaisi jatkaa sukuaan ja saada lapsia, muttei halua tuoda ketään uutta ihmistä enää tähän mielettömyyteen. Uskomatonta, että sellaisia on paljon, jotka eivät tiedosta/kiinnostu/välitä/ymmärrä jne. Kertooko paljon se, että Kola-Ollin "julkisuuden" myötä ihmiset allekirjoittavat ennemmin adressin colan hiilihappopitoisuudesta kuin siitä, että kaikkien maiden tulisi tosissaan taistella saastumista vastaan? Ihmettelen vaan, että mitä väliä millään enää on, jos elinolosuhteemme huononevat radikaalisti OMIEN toimiemme takia. Loogisinta olisi elinYMPÄRISTÖMME turvaaminen, mutta tuntuu olevan tärkeämpää se iankaikkinen kulutus. Onneksi itse on löytänyt lisäsisältöä elämään kierrätyksellä ja koko ajan sen kehittämisellä. Katkeruutta ei voi silti välttää, kun ajattelee niitä, jotka eivät laita tikkua ristiin vaan haukkaavat meidän vastuuntuntoistenkin hengitysilmasta omia itsekeskeisiä tarkoitusperiä varten. Vastuuntuntoinen ei silti koskaan häviä. Missään elämän alueella!
Hyvä, Heidi! Yritän itsekin kierrättää, mutta meikäläisen varsinainen innostus on kuitenkin yksityisautoilun välttäminen ja energian säästö. Esim. sähkölaitteet aina sammuksiin silloin, kun niiden käyttö on lakannut. Vielä kun viitsisin ruveta pyöräilemään ympäri vuoden! Nykyisin tulee käytettyä bussia, jos matka on liian pitkä kävelylle.
Tämä talvi on ollut elämäni masentavin..... Kunnolla lunta tuli nyt tammikuussa........ Koko päivän on pimeää..... ja masetavaa ilmaa.... en ole saanut koko talvena tehtyä juuri mitään....joka päivä kun tulen koulusta kotiin en jaksa tehdä mitään.....AHDISTAVAA JA TURHAUTTAVAA!!! Jos tämä on tuleva ilmasto..... Ei paljon naurata tulevia sukupolvia!!!(eikä minua)
Kannattaisiko hidastaa ilmaston muutosta vähentämällä REIPPAASTI hiilidioksidi päästöjä ymps.....
No minä voin vaikuttaa ilmaston muutokseen kierrättämällä kaiken mahdollisen!!!! Ja hankimme pian biolan lämpökompostorin joka toimii ympäri vuoden!!!
Se maksaa noin 350e-400e pieni hinta ilmastonmuutosta vastaan!!!! NYT PITÄÄ ALKAA VIIMEISTÄÄN TOIMIA!!!!
Jos joku haluaa kommentoida viestiäni sähköpostiini voi vietitellä!! talonpoika-ta@luukku.com
Ilmaston ennustetaan lämpenevän 2-6 astetta vuoteen 2100 mennessä. En ole nähnyt missään ennustetta, joka ulottuisi kauemmaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, milloin ollaan siinä tilanteessa, että maapallo alkaa muuttua ihmiselle elinkelvottomaksi paikaksi. Siihenhän tämä lämpeneminen johtaa, eikö vain?
saefoihupwag9paghepw9hus diå0k öoololololololololgoooll aikAA KIVAT SIBUT OMN JOO PEASROLEASKSGKLRGLSRKSJFFFGHGCGF
En ymmärrä miten me ihmiset voimme olla niin tyhmiä, että pilaamme oman tulevaisuutemme, itse olen päättänyt tehdä jotain asialle( ainakin oman osuuteni), vaikka olen lapsi minua huolettaa tämä asia todella paljon. Rakastan luistelua, talvea ja kesää... En halua minkään muuttuvan, rakastan myös matkojamme perheen kanssa kreikkaan. En halua lopettaa sitä. tiedän että lentokoneet saastuttavat maailmaa... Toivon sydämeni pohjasta että ihmiset tekisivät jotain omalta osaltaan, jotain pientä, se on kuitenkin suurta loppujen lopuksi.
Linda 12v.
Uskomatonta, että jotkut edelleen yrittävät kieltää koko asian. Minulle paasattiin kasvihuoneilmiöstä jo joskus ala-asteella (15 vuotta sitten). Nykyään ei mielestäni tarvita edes mitään tieteellisiä raportteja asiaa todistamaan. Ei tarvitse kun mennä pihalle. Tekisi mieli potkaista niitä ihmisiä, jotka eivät tajua!! En usko, että ihmiskunnan tarvitsee mennä taaksepäin. Vaan pitäisi mennä eteenpäin. Ihmiskunta on keksinyt mitä ihmeellisimpiä juttuja. Tarvitaan vaan motivaatiota.
Minua ahdistaa todella paljon tämä ilmastonmuutos. Teen kaiken voitavani omalta osaltani, mutta silti ahdistaa niin paljon että elämänhaluni on todella pieni. Olisin halunnut lapsia, siitä olen haaveillut koko elämäni ajan. Nyt olen kuitenkin päättänyt etten halua lapsia, etteivät he joutuisi kärsimään maapallon tuhon tuomasta tuskasta. Ihmisten pitäisi ymmärtää että lisääntymistä olisi vähennetävä radikaalisti. Kun suuria lapsiperheitä ihannoidaan unohdetaan samalla että kulutus kasvaa huimasti väkimäärän lisääntyessä.
Iik!kuka tykkäisi ilmastonmuutoksesta,kun maapallo muuttuu viidakoksi...Raksu ja minä ei ainakkaan tykätä.
Joku viisas on joskus sanonut, että kaikella muulla on raja paitsi ihmisen ahneudella. Ja ahneus on myös ilmastonmuutoksen takana.
Ei voi muuta kuin ihmetellä tämänkin viestiketjun keskustelijoiden naiivia uskoa siihen mitä kaikkea puppua esim. läpeensä poliittinen YK:n ilmastopaneeli ja Al Gore mediassa syöttävät.
Ilmasto on todella muuuttumassa. Mutta niin se on AINA muuttunut. Esimerkiksi keskiajalla ilmasto oli paljon lämpimämpi kuin nykyään eikä hiilidioksiidipäästöillä ollut mitään tekemistä ilmaston lämpenemisen kanssa. Samoin kuin viimeisen jääkauden loputtua ilmaston oleellisesti lämmettyä.
Ihmisen muka aiheuttama ilmastonmuutos on uskomatonta faktojen kieltämistä, jolla ei ole mitään tekemistä tieteellisten faktojen kanssa. Kyseessä on poliittinen propaganda ja edesvastuuton pelottelu, jota ajetaan eteenpäin kuin käärmettä pyssyyn. Viimeksi esim. Vihreiden pelotteluun perustuvassa vaalikampanjassa, jossa korvat punottaen vääristelllään ilmaston muutosten aiheuttamia vaikutuksia. Al Gore on ilmastonmuutosuskovaisten profeetta, joka tarkoituksellisesti vääristää totuuden unohtaen, että ilmastoon vaikuttavat kompleksiset tekijät ennen muuta auringon säteily eikä hiilidioksipäästöillä ole välttämättä mitään tekemistä ilmaston lämpenemisen kanssa. Al Gore vääristää totuutta unohtaen tarkoituksellisesti keskiajan paljon nykyistä lämpimämmän ilmaston ja ns. pikku jääkauden (1700-1900) eli ilmaston oleellisen kylmenemisen, josta maapallon ilmasto on nyt toipumassa - aivan luonnollisista syistä.
Mikäli ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt aiheuttaisivat ilmaston lämpenemisen, maapallon napa-alueiden pitäisi lämmitä paljon nykyistä enemmän. Päinvastoin, napa-alueet ovat itse asiassa kylmentyneet viime vuosina esim. Grönlanti ja Antarktis -juuri päinvastoin kuin Al Gore toteaa.Sitä paitsi hiilidioksidin lisääntyminen on seuraus ilmaston lämpenemisestä eikä syy siihen. Esimerkiksi n. 400 miljoonaa vuotta sitten vallitsi maailmanlaajuinen jääkausi, jolloin hiilidioksidin määrä oli paljon suurempi kuin nykyään. Oliko tuolloin kyse "ilmastonmuutoksesta"?
Nykyinen ilmastonmuutoshysteria on tosiasioita vääristävä ja yksinkertaistava, ihmisiä syyllistävä pelottelukampanja jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden ja niiden tekijöiden, ennen muuta auringon vaikutuksen kanssa, jotka todella sääntelevät maapallon ilmastoa.
Tästä huolimatta on tottakai syytä keskittyä ilmakehän pilaamisen vähentämiseen. Mutta se on tehtävä yksinomaan sen takia, että ilma olisi terveellistä hengittää tuleville sukupolville ja saasteita vähentäen, - ei vetoamalla olemattomaan ihmisvaikutteisiin "ilmastonmuutokseen, joka palvelee yksinomaan poliittista propagandaa.
Ihminen on aina pyrkinyt välttelemään vastuuta. Aina ajatellaan että kaikki järjestyy itsestään. Sitä pahemmaksi asiat käy , mitä enemmän riistetään ja mitä enemmän on riistäjiä. Miten voivat jotkut vähätellä nyky-aikaa? Ihan kuin kaikki olisi normaalia ja kestettävissä!
Onko oikeasti väliä sanoilla "ilmastonmuutos" ym., kun asiat on huonosti ja korjausta vailla.
Nykyajan ihminen ajattelee kaikkea liikaa rahana, niinkuin tämän maankamarankin jalkojen alla.
Milloin ihminen oikein herää todellisuuteen ja huomaa, ettei tämä Planeetta ja aika ole ostettavissa?!
Kiitos, että olen tämän sivuston avulla saanut tietoisuuteeni ilmastonmuutoksen vakavuuden. Kiitos teille jotka olette kirjoittaneet tänne mielipiteitänne niin puolesta kuin vastaan. Aiemmin olen vain olankohautuksella, naiivina ajatellut, että jaaha, mitä yksi pieni ihminen voi muka tehdä tuollaiselle suurelle, uhkaavalle asialle, joka UHKAA MEITÄ KAIKKIA. Näiden mielipiteiden avulla olen vihdoin tajunnut, että kyllä minäkin voin! Täällä on muitakin. Omassa ystäväpiirissäni en ole ketään muuta löytänyt, joka olisi miettinyt tätä. Hyvä että sain nyt täällä lukea teidän mielipiteitä, teidän ihmisten, jotka autatte maailmaa.
Tästä eteenpäin lupaan levittää tietoa kaikille tietämättömille, lupaan mahdollisimman paljon säästää sähköä, en tuhlaa mihinkään turhaan, enkä kuluta liikaa, kierrätän jos mahdollista, tuen ilmastonmutoksen ehkäisyä, jne. Kaikilla on VASTUU!!! Nyt kun ajatelen sitä miten olen vain ohittanut tämän asian, huomaan että pidän entistä itseäni säälittävänä. Sitä etten välittänyt tästä, ajattelin tämän ilmastonmuutoksen olevan vain joku suurenneltu asia. Tällä hetkellä tuntuu, että olisi myöhemmällä iällä itsekästä synnyttää lapsi maailmaan joka on menossa tähän suuntaan.
Kiitos että tämä sivusto avasi silmäni!
Hyvä Peter ja muut tavallista kuolevaista syvemmän tietoisuuden omaavat yksilöt.
Ilmastonmuutos on tieteellinen, kiistaton ja todellinen fakta. Samaa toistaa (lähes) jokainen sanomalehti, TV, nettisivu ja tutkimuksen loppuraportti, joka aihetta käsittelee. Jos haluatte kiistää ilmiön olemassaolon vedoten johonkin täysin torpedoituun ja jo vuosia pohjassa kuolleena maanneeseen teoriaanne (kuten keskiajan lämmin kausi tai pikkujääkausi joinain syvällisinä "todisteina" ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemisilmiötä vastaan), olette pahasti hukassa ja täysin tietämättömiä ilmiöistä, niitten syistä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta. Kieltäminen ei tällä kertaa enää auta, täytyy TOIMIA.
Jos todella olette sitä mieltä että IPCC:n raportit ovat vain ihmisten hämäystä ja salaliittoa, niin morjens vaan ja onnea elämässä. Itse asiassa monet tiedemiehet ovat katkerasti protestoineet, että viimeisimmissä IPCC:n raporteissa on osittain muutettu heidän tutkimustuloksiaan jälkikäteen siihen suuntaan, että ilmaston lämpenemisen vaikutukset näyttäisivät todellista vähäisemmiltä. Esimerkiksi merivesien nousua ennakoidaan yleisesti paljonkin suuremmaksi kuin mitä IPCC:n raportissa on sanottu.
Esim. NASA:n sivuilla (sekin salaliitossa mukana?) on paljon kauniita kuvia, joita voi käydä katsomassa kun miettii näitä asioita. Mielstäni on hyvä nähdä (kirjaimellisesti) Maa kokonaisuutena: http://visibleearth.nasa.gov/
Lukekaa http://www.newscientist.com/article.ns?id=dn4216,
"'Too little' oil for global warming". Al Goren "hienot" esitelmät ja IPCC:n "kiistattomat" raportit ovat ehdottomasti totta mutta kaikki asiaa kritisoivat tieteelliset tutkimukset ilmeisesti pelkkää potaskaa?
Lisäksi IPCC "tiedemiehet" ovat ainoita viisaita ja kaikki kritisoivat koulutuksesta ja älykkyysosamäärästään huolimatta täysin tietämättömiä nollia? Sinällään hatunnoston arvoinen teko Al Gorelta, nousi muuten kaveri heti USA:n politiikkaan takaisin unholasta. Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja kasvihuoneilmiöstä on tälläkin saanut uskonnollisen luonteen ja netti on pullollaan sivustoja jotka eivät pysty asiassa puhtaasti tieteellisissä faktoissa, vaan käyttää tiedettä vain todistaakseen oman näkökantansa oikeaksi. Internet on siitä vaarallinen paikka että siellä vastuu jää ainoastaan lukijalle. Ugh olen puhunut.
Ilmastonmuutoksella ei ole mitään tekemistä minkäänlaisen uskonnollisuuden kanssa. Minkä takia täytyy yrittää soutaa jokea vastavirtaan ja jankuttaa, "ettei ilmastonmuutos ole totta" ja "jatketaan vaan samaan malliin"?? Ottakaa nyt j#######a asioista jo selvää ja/tai miettikää ihan peruslogiikalla kuinka paljon ihminen on luontoa ja maapalloa muokannut ja saastuttanut? Onhan eroosiota ja lajien sukupuuttoonkuolemista muutenkin jo ihan luonnostaan, mutta juuri ihminen on toimillaan särkenyt kaiken luonnollisen tasapainon ja järjestyksen. Miettikää edes fiktiivisesti, että jonain päivänä joku suuri voima kysyisi SINULTA: "Tiesitte, mitä tulee tapahtuman. Mitä teit asian estämiseksi? Minkä takia päätit itsekkäästi uhmata yleistä linjaa ja itsekkäästi kuluttaa yli oman tarpeesi kun muut vähensivät sitä?" TÄMÄ ON MORAALINEN KYSYMYS!!!!
Paljon tuntuu olevan tämän aiheen alla kommentteja jossa kirjoittaja sanoo että ei usko ilmastonmuutokseen ja että se on pelkkää ihmisten peloittelua ja manipulaatiota yms. Kehoittaisin näitä henkilöitä ja muitakin ajattelemaan 'ison ilmastonmuutos kuvion' sijaan sitä Goren dokumentissakin esitettyä yksinkertaista seikkaa, että jos maapallon keskilämpötila nousee, kuten se koko ajan tekee, ja jos Grönlannin jäätiköt sulaa, kuten ne jo tekevät, on Suomella luvassa varsin jäinen tulevaisuus. Totuushan on, hyvät naiset ja herrat, että ainoa syy miksi meidän pohjolamme on yleensä asuttavassa kunnossa, on golfvirran mukana tuoma lämpö ja jos jäätiköistä sulavaa makeaa vettä sekoittuu meriveteen, pysähtyy Golfvirta niille sijoilleen. Jos maapallon lämpeneminen, johtui se sitten mistä tahansa, ei lopu pian, on suomalaisilla edessä pakeneminen tältä rakastetulta synnyinmaaltamme. Tämä on fakta jota jokaisen meidän pitäisi miettiä vakavasti, sillä se voi olla meillä jokaisella edessämme pahimmillaan parin vuosikymmenen kuluttua.
Minuakin ahdistaa ilmastonmuutos. vaikka mie oonki vasta 12 kyl mäkin jotain sentään tästä tajuan. Ja mähän se sit olen sillon 50 vuoden päästä elämässä ja voivottelemassa. Joten PLIIS muuttakaa elämän tapanne!!!!! Tämä ei ole nimittäin leikin asia.
HöH! KYLLÄ ILMASTO ON RAJUSTI MUUTTUNUT! Ettekö te, esim.70 luvun alussa syntyneet muista, miten esim. talvet ovat leudontuneet ja syksy aina vain lämpimämpää pitempään, vaikka lunta odottaa? Olen huolestunut 3 lapseni vuoksi, tulevaisuuteni vuoksi ja eläimien sukupuuttoon kuolemisen vuoksi.Jääkarhut kuolevat...apua!
Minua ilmastonmuutos huolestuttaa todella paljon vaikka olen vasta 14-vuotias. Pelkään elää planeetalla, jonka tulevaisuutta ei ole taattu. Edes te, jotka ette usko ilmastonmuutokseen, kantakaa kortenne kekoon ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, sillä monta ihmistä tuottaa aina enemmän tulosta kuin yksi. Siirtykää autoilusta pyöräilyyn tai kävelyyn. Kierrättäkää. Vaikka ette uskoisikaan ilmastonmuutokseen, onko se syy olla tekemättä mitään ympäristön pelastamisen hyväksi? Ja jos tämä ilmaston lämpeneminen on vain ohimenevä juttu, mikä olisi vain hyvä asia, kannattaa silti varautua pahimpaan, koska jos ei varaudu, niin pahimman koittaessa ei mitään ole tehtävissä. Ja turha kiistellä siitä mitä tapahtuu ja mitä ei, sitä ei voi kukaan ihminen varmasti tietää, se tulee ilmi tulevaisuudessa. Mutta sitä ennen voisimme tehdä parhaamme ympäristöstä huolehtimiseen ja hiilidioksipäästöjen vähentämiseen, sillä jos ilmastonmuutosta ei tulekkaan, se ei silti ole ollut turhaa. Saamme vain elää pitempään paremmassa maailmassa. Kukaan ei halua elää elämiskelvottomalla planeetalla, eihän?
Epämiellyttä totuus-elokuva on tois herätteellinen viesti.
Tulee järjestää katsomis- ka keskustelutilaisuuksia, ehkä ainakin
tunnin esityksiksi pilkottuna, so kaksi kertaa.
Onko kokemusperäisiä tai muita vinkkejä, miten voidaan järjestää?
Ne, jotka haluavat pelkän leukojen heiluttelun lisäksi tarttua toimeen:
Me (muutama yksityisihminen) järjestimme talvella Tampereella viikon aikana Epämiellyttävä Totuus -elokuvan esityksiä esimerkiksi Tampereen Yliopistolla, Pääkirjastolla ja Tampereen Teknillisessä Yliopistossa. Leffan yhteydessä näytettiin myös DVD:ltä löytyvä bonusmateriaali, jossa on viimeisimpiä päivityksiä elokuvaan.
Itse olin näyttämässä Hervannassa (TTY) elokuvaa (ilmaiseksi) täydelle elokuvateatterisalille. Ihmiset jaksoivat kärsivällisesti odottaa vaikka alussa oli aika paljon teknistä ongelmaa. Muutamaa kiireistä lukuunottamatta kaikki myös jaksoivat katsoa myös bonusmateriaalin, jossa on todella mielenkiintoista asiaa. Lopussa saatiin vielä mukavat aplodit. Selvästi ihmiset pitivät asiaa tärkeänä.
Esitykset järjestettiin laillisella julkiseen esitykseen kelpaavalla DVD:llä sekä saleista löytyneillä videotykeillä ja äänentoistolaitteilla. Uskoisin että jokaisessa kaupungissa ja useimmissa taajamissa on tarvittavat salit saatavissa kaupungilta/kunnalta aika edullisesti (Kaupugin elokuvateatterin vuokra oli meillä 24€). Kaupunki auttoi meitä tässä mukavasti, mutta eipä tuo leffan vuokraaminen julkiseen esitykseen olisi kovin suuri kulu parille työssäkäyvälle ihmiselle (viikko muistaakseni luokkaa 100€, esim. Viihdepalvelu Oy).
Nelonen näytti "Epämiellyttävän totuuden" eilen illalla. Vaikka asiasta olisi vain kymmenes osa totta, olisi jotain tehtävä ja pian! Jos minä saisin päättää lopettaisin lentomatkustamisen ja sotilaslentokoneiden käytön kokonaan. Rahtilennot vielä sallisin. Vanha kaskeamiskäytäntö elää toisessa maailmassa sitkeässä ja metsien polttaminen, kaskeaminen, onyleistä. Voisiko meren planktonipitoisuuksia lisätä eteläisellä pallon puoliskolla, jotta ilman happitilanne paranisi?
Aral-järven tuhoaminen on olennaisesti vaikuttanut ensin paikalliseen ilmastoon ja sen myötä myös globaaliin ilmastoon. Aral-järven kuivuminen on täysin ihmisen aikaansaannosta ja kuten monet muutkin radikaalit ympäristön muutokset tämäkin vaikuttaa osaltaan ilmastoon.
Hiukan koomillista on se että monet liittävät vain öljyn ja fossiiliset polttoaineet ilmastonmuutoksen aiheuttajiksi. Näinhän ei ole vaan kaikki ihmisen ympäristöä hävittävät ja muuttavat toimet vaikuttavat asiaan. Mainittakoon tässä nyt mm. tehomatsätalous, hakkuut ja niiden aiheuttamat muutokset paikallisessa ympäristössä, tehomaatalous, ryöstökalastus ja sen aiheuttamat muutokset merissä ja muissa vesistöissä, ihmisen holtiton lisääntyminen kaikkialla...
Mielestäni joku esitti aiemmin todella hyvän pointin.
Vaikka kasvihuoneilmiö ei olisikaan täysin ihmisen aiheuttama, oikeuttaako se meidät jatkamaan nykyistä törkyä tuottavaa, saastuttavaa ja väliinpitämätöntä elämäntapaamme?
Sitten ko. dokumentin näennäisestä kritiikistä. Onko sillä väliä, että Aral-järven tuhoutuminen ja tämän aiheuttamat seuraukset eivät johdu kasvihuoneilmiöstä? Ihmisen aiheuttamaa tuhoa kaikki tyynni. Aral-järvi on tietysti vain yksi esimerkki.
Ihmiset hei! Me voidaan kaikki auttaa! Tosi pienet asiatkin osaltaan auttaa, kun niitä pikkujuttuja tekisi jokainen tällä pallolla. Mun ikäinen (13v) ei hirveästi asian eteen voi tehdä, mutta olen luvannut, että yritän. Olen jo alentanut lämpötilaa omassa huoneessani ja valitsen kaupasta hiuslakan, joka ei tuhoa ilmakehää.
Te aikuiset voitte tehdä enemmän. Voitte istuttaa puita/pensaita oman talonne pihaan, ostaa hybridi auton, valita sähköyhtiön joka käyttää ymp. ystävällistä energiaa jne..
Olen puhunut tästä koulussa, ja toivon, että tämä asia tavoittaa mahdollisimman monet, jotta tämä saataisiin toimimaan.
Me pystytään tähän. Tarvitaan vain tahdonvoimaa. Vähän yritystä, ja se onnistuu.
Voihan toki myös olla,että Luontoäiti ei enää kestä liikakansoituksen ja siten luonnonvarojen ökykäyttöä jolla mm. kehittyneet(?) länsimaat häntä kiusaavat ?
Nälänhätä ja kuivuuden aiheuttamat ongelmat olisivat myös huomattavasti pienempiä mikäli meitä luomakunnan kruunuja(?) ei täällä Telluksella olisi niin paljoa !?!
Väestönkasvun hillinnällä voitaneen estää suuremmat inhimilliset haitat sekä ylenmääräisen kulutuksen pienennyksellä ja varallisuuden tasaisemmalla jaolla ihmiskunnan kesken !
Al Gore on oikeassa! Hän havahdutti ainakin minut toimimaan maapallomme vuoksi! Laitan sähköpostilla kavereilleni ja tutuilleni ilmastonmuutoksesta asiaa!:)
No huh mitä hippejä. Itse en usko ihmiseen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen. Jo pelkästään fakta että maapallon lämpötilan nousu korreloi auringon aktiivisuuden kanssa ja että hiilidioksidipitoisuus nousee aina vasta lämpötilan nousun jälkeen (josta johtuu riippuvuus hiilidioksipitoisuuksissa ja maapallon lämpötilassa) riittää asettamaan teoriat kyseenalaisiksi. Mielestäni ratkaiseva pointti on se että, mitä voimme tulevaisuudessa tehdä. Ensisijaisen tärkeää on että ei yritetä taantua kivikauden tasolle, vaan yritetään panostaa kehitykseen. Ainoa tapa säästää luontoa on kehittää puhtaita energiantuottotapoja. Esimerkiksi fuusiovoimassa on tehty taas lukuisia läpimurtoja. Samoin keinotekoisen fotosynteesin mekanismit ovat alkaneet selvitä. Nämä molemmat mahdollistaisivat rajattomasti puhdasta energiaa, jolla voitaisiin tehdä rajattomasti vetyä, joka on täysin puhdas polttoaine. Joten lopetetaan hippeily eikä ruveta kehityksen jarruiksi. Mietitään sen sijaan järkeviä tapoja olla kuormittamatta luontoa. Esimerkikisi ydinvoima on yksi hyvä tapa, koska se on puhtain energiantuottomuoto tällä hetkellä.
Jassoo vaan muuttuuko ilmasto sittenkään ? ja onko se ihmisen aikaansaamaa ? Epäilen, koska kukaan ei todellakaan voi asiaa faktana toteen näyttää, vähän on sellainen olo että tästä asiasta on tehty taas sellainen kärpäsestä härkänen juttu, jolla ihmisten ajatukset käännetään tärkeämmistä asioista toisaalle. Siis minkä hemmetin pieni ihminen luonnon voimille mahtaa ? Ei mitään. Jos ilmasto lämpenee, tai kylmenee niin minkä teet ? Ja jos epäillään ihmisen aiheuttamaksi niin onko kaikki tämänkin jutun lukijat valmiit esim luopumaan autoistaan tai muusta ylimääräisestä esim tv:stä sähkövalosta sähköuunista, keskuslämmityksestä jne....tuskin kukaan on. Että lopettakaa p....n jauhanta. maailmassa tärkeämpääkin asiaa.
huuhaa oletko nähnyt Al Goren dokumentin? Mihin ihmeeseen oikein perustat noi väitteesi, ettei ole ihmisten aiheuttama tämä ilmaston lämpeneminen?
Suosittelen sinule vierailua seuraavalle sivustolle niin pian kuin mahdollista!!
www.climatecrisis.com
Se, että Suomesta joutuu muuttamaan 20 vuoden kuluttua jä kauden alta pois on ehdottomasti paras vitsi mitä olen vuosiin kuullut.
Pallinaama totesi jo että hiilidioksiidi seuraa lämpötilaa eikä toisin päin. Eikö jo yksin tämä faktaa riitä kaatamaan ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen. Tuskin keskiajalla ainakaan ihmisen tuottaman Co2 on aiheuttanut ilmaston muutosta, jota silloin oli aika paljon enemmmän verattuna tämänhetkiseen. Pohjoisnapajää sulaa ja Etelämanner kasvataa jääkerrostaan.. Sekä Gröönlannissa ilmasto on viilentynyt muutaman viime vuoden aikana.
Kukaan ei varmasti voi kiistää etteikö maailman nyt vähän lämpene, mutta että sen voisi ihminen aiheuttaa o.oo28% (ihmisen osuus Co2 päästöistä) prosentin hillidioksiidi päästöillään... 1900-luvun alussa oli saman laisia nousuja ja 1970-80-luvuilla(aika jolloin valmistauduttiin jääkauden tuloon) saman tasoisia laskuja.
Al Goren dokumenttielokuvan on teilattu niin monissa asiantuntiapiirreissä, ettei kyseisellä tuotannnolla ole mitään arvoa kun puhutaan todellisista faktoista ilmastonmuutoksessa.
Minusta olisi todella järkevää jos ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä asioista kuten: hillitseminen ym, alettaisiin opettaa kouluissa jo ala-luokilla ympäristötiedon tunneilla.
Näin saataisiin tietoa ym jo pienestä pitäen.... Toivottavasti näin kävisi.
Älkää nyt, hyvät lapset, liikaa näitä asioita miettikö ja pelätkö.
Käykää koulua ja harrastakaa harrastuksianne.
Ehditte ajatella näitä asioita enemmän sitten myöhemmin, yläasteella ja sen jälkeen.
Minun mielestäni ilmastonmuutos on mukava ja positiivinen asia. Tundra-alueet tulevat asuttaviksi, eläimistö leviää pohjoiseen ja voi hyvin. Haitat, joita Gore esitteli, ovat ylivoimakkaasti dramatisoituja, eivätkä hirmumyrskyt ja vedennousu uusimpien ennusteiden mukaan niin dramaattisia olekaan.
Joten, voisi sanoa, että maailmanloppu on peruutettu. Sen sijaan ilmastonmuutos tuo sekä globaalisti että lokaalisti Suomeen hyvät ajat, sekä ihmisille että eläimistölle ja luonnolle. Iloitkaamme tästä positiivisesta asiasta, älkääkä aina vastustako kaikkea.
PS. Jos jääkausi uhkaisi, olisin ensimmäisenä vastustamassa sitä. Mutta muuteman asteen lämpötilan nousu, se on mielestäni vain positiivista, Goren elokuva antaa mielestäni asiasta täysin väärän kuvan. ja on populistinen.
ilmaston muutos ei ole totta.. tämä on ihan normaalia
Tehomaatalous lisää merkittävästi kasvihuonekaasuja. Jos ei aio olla lyhytnäköinen, pitää tämä ottaa huomioon. Ei ole pakko syödä planeettaa tärviölle.
Minusta ilmastonmuutos on tervetullut, en ole koskaan pitänyt pakkasista. Voi myös istutella arempia ja eksoottisempia puita puutarhaan. Täytyy nähdä myös asioiden valoisat puolet :)
no ziiz ihkuu, kun joku oli kirjottanu näin paljon niinku paljon tekxstiiiiiii ! ihkuu <333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333
Faktaa ilmastonmuutoksesta
http://www.ilmastofoorumi.fi/
http://ilmasto.wordpress.com/
http://ilmastonmuutos.wordpress.com/
Mielestäni Planeettaamme saastutetaan jne.jne. Mutta mielestäni IHMISEN aiheuttama ilmastonmuutos on pötyä. Keskiajallakin ilmasto viileni ja siitä johtui nämä kansainvaellukset joka taas johti rooman tuhoon. Myöhemmin keskiajan loppu puolella ilmasto taas lämpeni ja silloin muonan saanti parani ja muutenkin asiat meni paremmin, jonka jälkeen tuli renesanssi. Ja minusta nämä muutokset eivät voinut olla ihmisen aiheuttama koska silloin ei pahemmin ihminen pystynyt aiheuttamaan näitä "pahoja" kaasuja jotka taas "Mukamas" johtavat ilmaston lämpenemiseen. Ilmaston muutos on mielestäni täysin normaali luonnon kierre. Ihmiset uskovat liikaa mitä kuulevat mediassa ja juuri esimerkiksi Al Goren elokuvassa. Minusta tämä haiskahtaa vähän propagandalle. Voin myös sanoa että intiaanien ennustama maailmanloppu vuodelle 2012 on myös pötyä ja osittain propagandaa. Yksi suuri tekiä ihmisten mielen vaikuttamiseen on nämä päivittäiset tv uutiset... niistä ei ikinä tule mitään positiivistä, aina vain jankutetaan näistä pahoista asioista jotka varmasti aiheuttavat monelle ihmiselle unettomia öitä koska ajattelevat näitä pahoja asioita. Ja minä en "pakene ihmisen aiheuttamaa ongelmaa" niinkuin niin moni tällä sivulla väittää, vaan minulla on tämä mielipide sen perustalla mitä olen oppinut koulussa ja mitä olen itsekkin pohtinut asioita. En toki sano että maapallo on ihan kunnossa, mielestäni maapallolla on liikaa ihmisiä joka taas johtaa esimerkiksi metsien hakkuuseen ja maakuoren ja pohjaveden saastuttamiseen. Esim. Euroopan maat lähettävät suurimman osan eloektronisista jätteistään afrikkaan jossa nämä köyhät ihmiset purkavat esim tietokoneet ja televisiot ja sitten jättävät kaikki tietokoneen osta lojumaan yhteen kasaan jonnekki joen viereen, joka taas johtaa siihen että jokeen ja maakuoreen valuu kaikenlaisia kemikaaleja jotka tappavat eläimet ja pilaavat luonnon. Täytyy sanoa vielä yksi asia ydinvoimasta. Ydinvoima on mielestäni harmitonta kunhan se on oikeissa käsissä. Siitä saa paljon energiaa vähällä määrällä rikastettua uraania. Chernobylkin oli inhimillinen vahinko. Ja kunhan ydinvoimaloita suojellaan sellasilta terrosristeiltä kun Green peace jotka menevät ja sotkevat systeemit ilman että tietävät mitä tekevät ja saattavata jopa vahingossa aiheuttaa suuren katastroofin. Ja en usko myöskään että energia asia ratkaistaan tuulivoimalla tai aurinkovoimalla, ehkä osittain. Mutta ydinvoimaakin tarvitaan, se on helppo tapa kiehauttaa vesi höyryksi joka painuu turbiineihin joka saa ne pyörimään ja tuottamaan sähkö, kun esimerkiksi hiilivoima.
Tämä minulla oli sanottavana.
suosittelen katsomaan tämän videon http://www.youtube.com/watch?v=DbAe_g41Zl4&feature=related
Tahdon myös sanoa että hesari on kyllä yksi suuri vaikuttaja suomen kansan keskellä. Ne sensuroivat kaikki ilmastonmuutos kriittiset artickelit tai antavat niille pienen palstan jossain missä kukaan ei voi huomata niitä, ja lähes kaikki uskovat mitä lukevat hesarissa.
Höppänät- kannattaa vain nauttia elämästä, täällä maapallomme loputtomassa eläimellisissä orgioissa. Kun 100 vuotta on kulunut ja olet vain tomua - no BODY cares. ;) Katsos - elämä on taistelua, naimista ja hetkellistä nautintoa. Tulevat sukupolvet? So what - hekin kuolevat. Näin on kirjoitettu. Kun toimit näin hedonistisesti itseäsi vain ajatellen - on huomenna jo paljon kivempi olotila. Eräänlainen "ajatusmuutos".
Ei muuta kuin hiilijalanjäljet vain isommiksi, nytkin ulkona 25 astetta ja kylmää tekee. Tehdään tästä maapallosta kuuma pätsi, vähän niinkuin helvetti. Mut vasta sitten kun olen vähän nauttinut tässä yhdessä ja ainoassa elämässä hetken, lihallisista iloista. Njam.
|
||



