Loppujen lopuksi

Tämä on viimeinen kirjoitukseni tänne, uudet haasteet ovat edessäpäin. Lämmin kiitos kaikille juttujani lukeneille ja kommentoineille! Olen koonnut viimeiseen kirjoitukseeni ajatuksiani laajemmin ilmastonmuutosaiheen ympäriltä. Voin tietysti olla ajatuksineni väärässäkin. Jos näin on, en ole lainkaan pahoillani.

Mikä täällä on tärkeää?

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin uhka, näin on jo jonkin aikaa sitten todettu. Miten tämä uhka sitten näkyy toiminnassamme? Vastaako nykyinen toimintamme sitä uhkaa, joka on edessämme? Lukemalla yhden päivän lehdet tai katsomalla yhden illan uutis- ja ajankohtaisohjelmat voi vakuuttua siitä, ettei ilmastonmuutosta pidetä kovin suurena uhkana. Suurin uhka näyttää olevan sen sijaan se, että osakkeenomistajat eivät saa rahoilleen tarpeeksi suurta tuottoa ja vielä tarpeeksi nopeasti. Tälle ongelmalle sukua olevia suuria uhkia ovat mm. liian vähäinen kilpailu, liian hidas talouskasvu, liian pieni kulutuskysyntä ja liian suuret ihmisiin kohdistuvat menot (mm. henkilöstö- tai hoitokuluina). Yhdessä nämä ongelmat muodostavat jyrän, joka murskaa kaikki muut ongelmat alleen. Vain taloudellisilla arvoilla on nykyään merkitystä ja vain taloutta tukevia päätöksiä tehdään.

Maailmassa on lukuisia merkittäviä ja huomiota vaativia ongelmia, jotka aiheuttavat myös kanssaihmisillemme suurta kärsimystä ja tuhoa. Mutta kiinnostavatko nämä asiat meitä, ainakaan suuria massoja? Eivät kiinnosta. Pieni, mutta sisukas, joukko puolustaa muita kuin taloudellisia arvoja tässä maailmassa. He ovat äärimmäisen arvokkaita ihmisiä, ja ajattelen, että he ovat ymmärtäneet enemmän ihmisenä olemisesta kuin tämä suuri talous- ja kulutususkovaisten joukko. Muuten muita kuin taloudellisia arvoja puolustetaan lähinnä puheissa. Mutta puheet ovat puheita, teot ratkaisevat. Ympäristöasiat, ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus ja kohtuus saavat yleensä kaikki väistyä ja häipyä takavasemmalle, kun vastassa on rahan kaikkivoipa voima.

Kumpaa hillitään?

Ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään pääasiassa niin, ettei talouskasvu tästä vaarantuisi. Mutta mitä tämä talouskasvu tuo tullessaan? Lisää rakentamista, tuotantoa ja kuljetuksia - siis lisää energiankulutusta ja päästöjä. Talouskasvu myös lisää ihmisten ostovoimaa, mikä tarkoittaa entistä enemmän kulutusta ja sitä kautta energiankulutuksen kasvua. Tämä voi olla hieman yksinkertaistettu näkemys. Mutta ainahan voi kysyä asiaa toisinpäinkin: Vähentääkö lisääntyvä vaurastuminen ja kuluttaminen sitten energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä?

Ilmastoasian hoitaminen uusiutuvilla energiamuodoilla ei taida olla realismia. Maailmassa ei riitä bioenergiaa koko ajan kasvavan väestön ruokkimiseen ja heidän jatkuvasti kasvavan energiantarpeensa tyydyttämiseen. Aurinkoenergia on liian kallista sinne, missä aurinko eniten paistaa. Fuusioenergia tulee ilmastonmuutoksen kannalta aivan liian myöhään.

Tässä yhteydessä on myös hyvä muistaa, että ylivoimaisesti suurin osa maailman ihmisistä asuu kehitysmaissa ja kehittyvissä maissa, joiden talouskasvu ja kulutus kasvavat suhteessa paljon nopeammin kuin meillä. Ja he haluavat varmasti kaiken sen mitä meilläkin on. On toki ymmärrettävää, että 250 000 värin näytöllä varustettu kännykkä, hieno auto ja matka maailman toiselle puolelle näyttävät houkuttelevalta sellaiselle, jolla ei ole näihin mahdollisuutta. Jonkun pitäisi kuitenkin käydä kertomassa äkkiä heille myös siitä pahoinvoinnista, mikä täällä kaiken rahan ja tavaran ympäröimien ihmisten keskuudessa jatkuvasti vaan lisääntyy. Jos raha ja tavara toisivat onnea, me länsimaiden ihmiset olisimme todella onnellisia - ja tulisimme aina vaan onnellisemmiksi. Totuus taitaa olla kuitenkin toisenlainen, pahoinvointimme lisääntyy niin monilla mittareilla mitattuna.

Eli kumpaa haluamme hillitä; ilmastonmuutosta vai talouskasvua? Kuten uudessa tutkimuksessa tuli ilmi, ilmastonmuutos leikkaa maailman taloutta noin 20 prosentilla, mikäli emme nyt suostu noin prosentin vuotuiseen leikkaukseen päästöjä vähentämällä. Mutta emmehän me suostu, mikään ei viittaa siihen. Meidän pitää saada lisää talouskasvua ja kulutusta. Saavutetuista eduista ei luovuta! Ilmastoneuvotteluissa ei päästä eteenpäin, koska kaikki toimivat itsekkäästi ja osa ei toimi lainkaan. Ja kaiken aikaa päästöt kasvavat.

Olisiko jo korkea aika tunnustaa, että jatkuvasti lisääntyvä kulutus ja ilmastonmuutoksen hillintä eivät toteudu rinnakkain? Ja samalla voisi sanoa ääneen senkin, että nykyinen vahvasti kuluttamiseen perustuva elämäntapamme ei ole kovin korkeaa moraalia edustava valinta.

Kuusi miljardia yksittäistä ihmistä

Mikään ei ole helpompaa, kuin olla tekemättä jotain yhteisen hyvän eteen vetoamalla siihen, että yksittäisen ihmisen toimilla ei ole mitään merkitystä. Me kaikki olemme yksittäisiä ihmisiä, ja meitä on noin kuusi miljardia. Ei siis pitäisi kysyä "Mitä yksi ihminen voi tehdä?" vaan vaikkapa Suomen kohdalla voisi kysyä "Mitä hieman yli viisi miljoonaa ihmistä voi tehdä?" Aika paljon monessakin asiassa, jos vain tietoa ja tahtoa on. Taitaa olla kuitenkin niin, että yhteisöllisyys on rapisemassa kovaa vauhtia. Ei ole kovin muodikasta ajatella muiden etua, saati sitten sellaisten ihmisten, jotka eivät ole vielä edes syntyneet. Muusta luomakunnasta nyt puhumattakaan.

 Kenen asia tämä on?

Jos meidän perheemme muuttaisi suureen sähkölämmitteiseen omakotitaloon, hankkisi kaksi suurta paljon kuluttavaa autoa (joilla tehtäisiin kaikki pienetkin matkat), ostaisi kaiken mahdollisen uuden kodinelektroniikan ja käyttäisi sitä ahkerasti, seuraisi kaikkia trendejä etunenässä ja matkustaisi useasti vuodessa lentäen kauas lomamatkoille, niin aiheuttamamme hiilidioksidipäästöt kasvaisivat huikeasti. Ja mitä meille voitaisiin tehdä? Korottaa erilaisia veroja ja maksuja, mutta jos me edelleen pitäisimme elämäntyylistämme kiinni, niin ei yhtään mitään. Eli meillä ihmisillä on huomattavan paljon valtaa tässä asiassa, mutta vastuuta emme juuri kanna.

Vastuu on kuitenkin juuri minulla ja sinulla. On päättäjillä ja organisaatioillakin toki oma vastuunsa ja omat keinonsa, mutta lopulta varsin rajalliset. Eivät he voi muuttaa energiantuotantorakennetta hetkessä. Ja monet heidän keinoistaan (kuten kaavoitus, liikennejärjestelyt, verot ja maksut) vaikuttavat, jos vaikuttavat, hyvin pitkän ajan kuluessa. Sanon siksi jos vaikuttavat, että monet keinoista että ovat vastatuulessa nykyiseen elämäntyyliimme nähden. Sen sijaan minä ja sinä voimme tehdä heti tässä ja nyt päätöksiä ja asioita, joilla vähennämme omaa energiankulutustamme ja aiheuttamiamme hiilidioksidipäästöjä välittömästi. 

Mitä pitäisi tehdä?

Kannattaako tällainen ilmastokampanjointi sitten ollenkaan, kun lähes koko maailma tuntuu juoksevan koko ajan kovempaa vauhtia päinvastaiseen suuntaan? Kannattaa, jokainen asian eteen tehty käytännön teko on asiallemme hyväksi. Toki voi miettiä, onko esimerkiksi nykyisen kampanjan viesti riittävän voimakas. Onko sillä merkitystä, että sammuttelee laitteita valmiustilasta, jos kuitenkin ostaa kotiin uuden laitteen joka vuosi? Mutta on sillä, parempi on silti sammuttaa kuin olla sammuttamatta. Ja asenteiden muokkaus, tai edes sen yrittäminen, on hyvin haastavaa työtä; liian jyrkältä kuulostava viesti tyrmätään ehkä helposti kokonaan, on parempi edetä palanen kerrallaan kohti uutta suuntaa.

Tätä taistelua käydään ihminen kerrallaan. Ihmistä ei voi muuttaa ulkopuolelta, ihminen muuttuu vain jos sitä itse haluaa. Sittenkään se ei ole helppoa. Kun yhä useampi ihminen alkaa toimia uudella tavalla, eli vähentää omaa kuormitustaan, muutosta alkaa tapahtua. Tämä on se tie, joka johtaa muutokseen, ja on meidän toivomme. Viranomaiset, YK, EU, erilaiset strategiat, biopolttoaineet tai uusi tekniikka eivät tätä ongelmaa ratkaise, mikäli me toteutamme edelleen itseämme nykyisellä tavalla koko ajan tahtia kiihdyttäen ja onnistumme vielä levittämään elämäntapaamme muuallekin.

 Kohtuuden hyve

Lopulta tässä asiassa on kyse myös pitkälti kohtuudesta - ja kohtuuttomuudesta. Talous ja kuluttaminen eivät ole sinällään pahoja asioita, vaan tarpeellisia ja hyviä asioita. Mutta kun emme osaa pysyä kohtuudessa. Kaikkea on saatava ja tultava koko ajan lisää; jos yritys tai bisnes ei kasva se kuolee, varallisuutta on koko ajan kasvatettava jne. Ja tätä koko ajan kiihtyvällä tahdilla. En voi olla linkittämättä tätä asiaa elämänfilosofiaan. Kun hakee omaa arvoaan ulkoisista seikoista, niin mikään ei todellakaan tule koskaan olemaan tarpeeksi paljon. Mitkään saavutukset, hankitut omaisuudet ja tavarat tai kasvulukemat eivät koskaan riitä, jos oma astia vuotaa.

Olen sitä mieltä, että ainoa riittävän nopea ja merkittävä keino vähentää hiilidioksidipäästöjä on energiankulutuksen (ja yleensäkin kuluttamisen) vähentäminen. Se tekisi meille hyvää monessa muussakin mielessä. Tämä on kuitenkin varsin suuressa ristiriidassa nykyisen maailmanmenon kanssa, ajatellaanpa asiaa sitten valtioiden ja yhteisöjen, yritysten tai yksilöiden tasolla. Kuilu kasvaa koko ajan sen välillä miten toimimme ja minkä oikeaksi tiedämme.

Minusta on mielenkiintoista, että samalla kun olemme kehittäneet yksilöllisyyttä ja itsekkyyttä palvovan pikakulttuurin, meitä vastaan tulee uhka, joka vaatii aivan päinvastaista: yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä, epäitsekkyyttä ja nykyiseen verrattuna paljon pidemmän aikavälin huomiointia toimissamme. Olisiko ilmastonmuutoksen kaltaisessa uhassa kenties jotain arvokasta opittavaa meille myös siitä, mikä täällä on lopulta tärkeää?