![]() |
|
||
|
Tutkimus ja kehitysYhteiskunta tukee tutkimusta, joka auttaa ymmärtämään kasvihuoneilmiötä ja sen seurauksia. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvät tutkimusalueet ovat aivan oma alueensa tutkimuksesta.Konkreettisten päästötavoitteiden kannalta teknologian kehittäminen on keskeisimpiä toimenpiteitä, joilla kasvihuonepäästöjen syntymistä voidaan vähentää ja mahdollisesti jopa poistaa syntyneitä kaasuja. Teknologisilla ratkaisuilla saadaan aikaan pitkäaikaisia, pysyviä muutoksia. Toisaalta yhteiskunnan rakenteet, kuten energian tuotantokapasiteetti ja kulutuskohteet, uusiutuvat hitaasti. Siksi uusimpien teknologisten ratkaisujen vaikutus näkyy viiveellä. Teknologian kehittämiskeskus Tekes ja Suomen Akatemia ovat rahoittaneet muun muassa seuraavia ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtääviä tutkimus- ja teknologiaohjelmia: Teknologia ja ilmastonmuutos -ohjelma CLIMTECH Ohjelman tavoitteena oli edistää ilmastonmuutosta rajoittavan teknologian valintoja, tutkimusta, kehitystä, kaupallistamista ja käyttöönottoa. Globaalimuutoksen tutkimusohjelma FIGARE Ohjelmassa tutkittiin korkeatasoista luonnontieteellistä, yhteiskuntatieteellistä, taloudellista ja teknillistä tutkimusta. Sen tavoitteena oli ymmärtää ja analysoida globaalijärjestelmän muutoksia. Ohjelma päättyi joulukuussa 2002. Biodiversiteettiohjelma FIBRE Biodiversiteettitutkimusohjelmassa tutkitiin luonnon monimuotoisuuden taloudellisia, yhteiskunnallisia, juridisia ja teknologisia kysymyksiä. Ohjelma päättyi vuoden 2002 lopussa. Teksillä on myös monia ilmastonmyönteisen teknologian kehittämiseen liittyviä tutkimusohjelmia. ClimBus-teknologiaohjelmassa kehitetään ilmastonmuutoksen hillinnän liiketoimintamahdollisuuksia ja Densy-ohjelmassa hajautettuja energiajärjestelmiä. CLIMTECH-ohjelman Tekesin sivusto >> ClimBus-ohjelman sivusto >> Densy-ohjelman sivusto >> FIBRE-ohjelman sivusto >> |
|